keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Vuoden vaihde

Oikein mukavaa vanhaa ja uutta vuotta kaikille.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Jouluinen pääkirjasto

Tule kirjastoon katsomaan joulunäyttelyitä ja lainaamaan pyhiksi lukemista, levyjä ja elokuvia.














perjantai 11. joulukuuta 2009

Lucian päivänä kirjastoon!

Hei, tule kirjastoon sunnuntaina 13.12.09.
Lucian päivänä kirjastot ovat auki klo 12-15. Pääkirjastossa, Kourujärven, Lapin, Pyynpään ja Uotilan kirjastossa on kaikki palvelut käytettävissä.
Näyttelyistä löydät vielä vinkkejä joulun valmisteluun ja joululauluja kuunneltavaksi.
Lainaa joulun pyhiksi lukemista, musiikkia ja elokuvia.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Merihistoriallisen Seuran näyttely pääkirjastossa

Tule tutustumaan Rauman Merihistoriallinen Seura ry:n näyttelyyn pääkirjaston aulan vitriineissä. Näyttely on esillä 12.12. 2009 asti.












keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Kirjastot ovat kiinni 22.11. saakka

Nyt viimeisellä kiinnioloviikolla olemme edelleen muuttaneet hyllyjärjestystä, siivonneet ja tarkistaneet aakkostusta.

Asiakkaille on pidetty internetin jatkokurssi ja nyt loppuviikosta pidetään vielä blogikurssi. Kevään atk-kurssiaikataulua on suunniteltu alustavasti.

Verkkokirjasto Ankkuri on poissa käytöstä 14.-29.11.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Näyttelyitä pääkirjastossa

Pääkirjastossa on tällä hetkellä esillä mm. tällaiset näyttelyt:

Mielenvirkeyttä ja kädentaidon näytteitä - toimintaa senioreille.
Kaunisjärven vanhainkodissa kokoontuvan askartelukerhon näyttely
pääkirjaston vitriineissä 26.10.-15.11.

Meriteollisuus - loistavaa työtä.
Meriteollisuusyhdistys ry:n näyttely pääkirjaston ala-aulassa 26.10.-15.11.
Näyttely esittelee meriteollisuuden tuotteita ja tekemistä.

Tervetuloa tutustumaan!

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Hulinaa ja ihmettelyä

Kirjastot ovat auki kolmatta päivää suuren tietokantojen yhdistämisen jälkeen. Monenlaista kummallista on tullut vastaan jo nyt: esim. kaikki lasten runo- ja lorukirjat ovat siirtyneet eläinkirjoihin??? ja lastenkirjallisuus merikirjoihin???

Palautusautomaatti ei toimi, joten palvelukeskuksen palatuspääte on ruuhkautunut niin ettei virkailijaraukan päätä ole aina edes näkynyt kirjakasojen takaa (pientä liioittelua). Onneksi sentään lainausautomaatit toimii.

Yllätyksenä monelle asiakkaalle tuli, että Porin asiakastiedot korvasivat meidän tietokannan. Käytännössä tämä näkyy niin ettei voi uusia lainojaan netissä, kun salasana on hävinnyt/Porin salasana. Asiakastiedoissa on osoitteet, puhelinnumerot ym tiedot vanhoja. Kannattaa ottaa yhteyttä omaan kirjastoon ja tarkistaa omat tietonsa.

Laina-ajat ja lainamäärät on myös muuttunut. Kirjaston sivuilta löytyy lisätietoa

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Mitä ihmettä henkilökunta tekee, kun kirjasto on kiinni?! Osa 6

Tästä blogista voit seurata, mitä täällä töissä tehdään, kun kirjasto on kiinni. Satakunnan kirjastojen tietokantojen yhdistämisen takia kaikki kaupunginkirjaston toimipisteet ovat kiinni 11. - 25.10.09. Vain lehtilukusali on auki. Kirjaston oma henkilökunta ei tee varsinaista kirjastotietokantojen yhdistämistä, vaan voimme käyttää kiinnioloajan muihin sellaisiin töihin, joita on hyvä tehdä nyt, kun kirjasto on kiinni.

Kourujärven kirjaston kuulumiset:
"Kourujärven kirjastossa on viime päivien aikana ahkerasti siivottu lehtihyllyjä ja -varastoa ja pihan jätepaperilaatikko on saanut hyvin täytettä. Reipas harjoittelijapoikamme on vaihtanut rikkinäiset loistelamput, joita olikin jo lähemmäs 30 ja hän on myös pyyhkinyt pölyt lamppujen päältä. Tämä tikapuilla tehtävä työ vaatii tietysti herpaamatonta keskittymista, joten sitä parane tehdä kerraalla kovin pitkän aikaa. Tietysti olemme myös siistijämme kanssa pyyhkineet kaikki hyllyt, joten meillä on nyt kirkasta ja raikasta. Olemme myös käyneet aineistohyllyjä läpi ja keränneet pois vanhentunutta ja rikkinäistä materiaalia ja sitä tuntuu aina löytyvän… Hyllyopasteita ja näyttelyitä on uusittu ja koulutukseenkin olemme päässeet päiväksi."

tiistai 20. lokakuuta 2009

Mitä ihmettä henkilökunta tekee, kun kirjasto on kiinni?! Osa 5

Tästä blogista voit seurata, mitä täällä töissä tehdään, kun kirjasto on kiinni. Satakunnan kirjastojen tietokantojen yhdistämisen takia kaikki kaupunginkirjaston toimipisteet ovat kiinni 11. - 25.10.09. Vain lehtilukusali on auki. Kirjaston oma henkilökunta ei tee varsinaista kirjastotietokantojen yhdistämistä, vaan voimme käyttää kiinnioloajan muihin sellaisiin töihin, joita on hyvä tehdä nyt, kun kirjasto on kiinni.

Tällä viikolla osa henkilökunnasta pitää lomapäiviään, ja loppuviikosta koululaisten syysloman aikaan on enemmänkin väkeä poissa. Paikalla olevat ihmiset jatkavat siitä mihin viime viikolla jäätiin: muovitetaan ja tarroitetaan kirjoja, pyyhitään hyllyjä ja aakkostetaan kirjoja, uusitaan hyllyopasteita ja tehdään uusia näyttelyitä. Hankintaosastolle tuli maanantaina seitsemän laatikollista uusia kirjoja, ja ne on purettu odottamaan, että niteet voisi viedä aineistotietokantaan.

Pidimme eilen ja tänään internetin tiedonhaun kertauskurssin. Oppilaat olivat yhtä innokkaita kuin me opettajat.



Uotilan kirjaston kuulumiset: "Meillä on aikuisten puolella muutettu kertomakirjallisuus mielekkäämpään järjestykseen. Samalla on pyyhitty pölyt hyllyistä ja tehty uusia opasteita. Seuraavaksi sukellamme kellariin siivoamaan varastoa – sieltä poistettiin kesällä paljon likaisia ja vanhentuneita kirjoja ja hyllyjä tyhjeni."

perjantai 16. lokakuuta 2009

Mitä ihmettä henkilökunta tekee, kun kirjasto on kiinni?! osa 4

Tästä blogista voit seurata, mitä täällä töissä tehdään, kun kirjasto on kiinni. Satakunnan kirjastojen tietokantojen yhdistämisen takia kaikki kaupunginkirjaston toimipisteet ovat kiinni 11. - 25.10.09. Vain lehtilukusali on auki. Kirjaston oma henkilökunta ei tee varsinaista kirjastotietokantojen yhdistämistä, vaan voimme käyttää kiinnioloajan muihin sellaisiin töihin, joita on hyvä tehdä nyt, kun kirjasto on kiinni.

Ensimmäinen kiinnioloviikko on nyt lopuillaan, ja vain lehtilukusaliin jäädään vielä töihin. Lukusali on auki myös lauantaina ja sunnuntaina. Laituri-osa lukusalista on poissa käytöstä, koska lattia on tarkoitus hioa ja vahata. Asiakkaita on ollut aika vähän, eikä tietokoneillekaan ole syntynyt jonoa, vaikka talon muille tietokoneille ei nyt pääse.

Palautusluukusta tulee jonkin verran kirjastoaineistoa takaisin lainasta, mutta palautuksia ei voi käsitellä ennen kuin kirjastotietokannat ovat taas käytettävissä. Kirjat ja muut aineistot säilytetään muuttolaatikoissa 26:nteen lokakuuta saakka.

Siivoojat ovat päässeet tekemään jonkin verran erikoistöitä, mm. ikkunoiden pesua ja lattian pesua ja vahausta.

Hankinta- ja luettelointiosastolla ei ole juurikaan voitu työskennellä tällä viikolla, koska kaikkiin töihin tarvittaisiin kirjastotietokantoja. Viikon kirjalähetys on kuitenkin purettuna ja lähetyslistat tarkistettu. Henkilökunta on ollut talon muissa töissä.

Kaukolainoja ei tilata kiinnioloaikana, mutta saapuvat kaukolainat toimitetaan asiakkaille ja palautukset otetaan vastaan lehtilukusalissa.

Pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolla on ryhmitelty nuorten romaaneja uudella tavalla ja tehty nuorten aikuisten romaanien viereen hylly, jossa on tuolle ikäryhmälle suunnattua musiikkia, elokuvia ja tietokirjoja. Osaston henkilökunta on myös pyyhkinyt hyllyjä ja tarkistanut aakkostusta.

Koko yläkerran kaunokirjallisuuden järjestys on muutettu, jokainen kirja on siirretty ja hyllyt pyyhitty. Yläkertaan on saatu vähän uutta hyllykköä, ja vanhojenkin hyllyköiden paikkoja on muutettu.

Aikuistenosaston alakerrassa tiedossa ja taidossa on siirrelty vähän vähemmän, mutta ihan riittävästi. Alakerran käsikirjasto on supistettu pieneksi ja sijoitettu tietopalvelutiskin viereen. Käsikirjastolta vapautuneet hyllyköt pystytettiin uusiin paikkoihin. Selkokirjat tuotiin yläkerrasta alas ja sijoitettiin kielihyllyyn. Ne hyllyt, joihin ei muuten ole vielä koskettu, pyyhitään ja aakkostus tarkistetaan. Joulunäyttelyt ehdittiin jo laittaa esille.

Kirjastoauton porukka on myös siivonnut ja järjestänyt autossa ja varastossa koko viikon.

Terveiset Kodisjoen kirjastosta: "Olen käynyt hyllyjä läpi, siis pyyhkinyt pölyjä ja poistanut huonokuntoisia kirjoja. Aika vähän olen vasta päässyt eteenpäin. Luultavasti marraskuullekin vielä jää siivottavaa. Pakko oli laittaa tänään "ilmansuodatin" nenään. Niin paljon on pölyä, että iltaisin tuntuu kyllä kurkussa. Tsemppiä vaan kaikille muillekin."

Lapin kirjaston kuulumiset: "Meillä on kuin kolme päivää ennen joulua! Matot ja pehmolelut ovat olleet ulkoilemassa, hyllyt pyyhitty. Ikkunat ja lattia odottavat siivoojaan käsittelyä. Vaihtelu virkistää!!!!"











....osa 3

Tulin aamulla suoraan Uotilan kirjastoon opettamaan Annelia, miten blogi luodaan. Asiasta on puhuttu jo keväällä, muttei kummallakaan ole ollut aikaa aiemmin. Annelin lukuvinkit- blogi ilmestyy kirjaston sivuille lähiaikoina ja luultavasti lopetamme viikon vinkin.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Mitä ihmettä henkilökunta tekee, kun kirjasto on kiinni?! osa 2


Tästä blogista voit seurata , mitä pääkirjastossa tehdään, kun kirjasto on kiinni. Satakunnan kirjastojen tietokantojen yhdistämisen takia kaikki kaupunginkirjaston toimipisteet ovat kiinni 11. - 25.10.09. Vain lehtilukusali on auki.

Eilen tiistaina ja tänään keskiviikkona olemme saaneet kädet, selät ja jalat kipeiksi ja väsyneet uuvuksiin. Olemme purkaneet ja siirtäneet hyllyköitä ja koonneet niitä taas uusiin paikkoihinsa. Olemme pyyhkineet hyllyt, kun ne ovat olleet tyhjiä, ja sitten taas täyttäneet hyllyköt kirjoilla. Lopuksi kunkin hyllykön aakkostus on tarkistettu. Kaiken tämän siirtämisen jälkeen pitää vielä uusia hylly- ja muut opasteet.

Lisäksi täällä oli eilen yksi kokous ja tänään yksi kirjastoesittely vierailijaryhmälle.

Kyllä nyt täytyy lähteä välillä tekemään kotitöitä, ja toivottavasti illalla ehtisi levätäkin vähän. Huomiseksi riittää taas töitä.






maanantai 12. lokakuuta 2009

Mitä ihmettä henkilökunta tekee, kun kirjasto on kiinni?!

Tästä blogista voit seurata , mitä pääkirjastossa tehdään, kun kirjasto on kiinni. Satakunnan kirjastojen tietokantojen yhdistämisen takia kaikki kaupunginkirjaston toimipisteet ovat kiinni 11. - 25.10.09. Vain lehtilukusali on auki.

Kirjaston oma henkilökunta ei tee varsinaista kirjastotietokantojen yhdistämistä, vaan voimme käyttää kiinnioloajan muihin sellaisiin töihin, joita on hyvä tehdä nyt, kun kirjasto on kiinni.

Tänään maanantaiaamuna hyllytimme lauantaina palautettuja kirjoja ja pidimme ryhmäpalaverin. Aamupäivällä oli koko kirjaston henkilökunnan kokous, jossa käsiteltiin mm. tietokantojen yhdistymiseen liittyviä asioita, ja sen jälkeen saimme asiakaspalvelukoulutusta.

Kiinnioloaikana siirrämme jonkin verran hyllyköitä uusiin paikkoihin ja otamme käyttöön aivan uusiakin hyllyköitä. Tänään onkin jo käynnistetty eri puolilla taloa hyllyköiden tyhjentämistä, purkamista, siirtämistä ja pystyttämistä.

Kuvissa näet tyhjiä hyllyköitä ja tilapäisiin paikkoihin kasattuja kirjoja.

Tältä päivältä lähdemme kotiin, ja huomenna työt jatkuvat.










tiistai 6. lokakuuta 2009

Energiansäästöviikko

Pääkirjastossa Energiansäästöviikon tapahtumia 5.-10.10.
Teemana on energiansäästö ja ilmastonmuutos.
Rauman Energian luennot pääkirjastossa ma 5.10. klo 13 ja ti-to klo 18
Kirjanäyttely 2.-10.10.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Taivas putoaa pääkirjastossa

Raumalainen kuvataiteilija Paavo Paunu toi pääkirjastoon teoksensa Taivas putoaa. Teos on lasikuitua ja se on kirjastossa toistaiseksi. Tule katsomaan sitä myös kirjastoon sisälle tai kanalin puolen isoista ikkunoista. Kerro kommenttisi!
Kuvia teoksen pystytysvaiheista














Keramos 20 vuotta!

Savinen polku - Keramoksen 20-vuotisjuhlavuoden näyttely pääkirjaston ala-aulassa ja vitriineissä 18.9. – 7.10.2009
Keramiikkaryhmä Keramos ry:n sivut: http://www.keramos.info/









keskiviikko 26. elokuuta 2009

Kaunista käsillä

Laitoimme pääkirjastossa esille käsityö- ja kuvataideharrastukseen kannustavia kirjoja. Vitriineihin ripustimme kotoa tuotuja käsitöitä ja muuta käsin tehtyä. Vitriininäyttely on esillä 26.8.-17.9. 09 ja kirjat jonkin verran kauemmin.




























Lukijat

Osallistujat